30. lokakuuta 2015

Indoor garden

Saatiin muuton yhteydessä äidiltäni Tregren Herbie Indoor Garden, jota olemme käyttäneet paljon. Normaalisti siitä löytyy basilikaa ja salaattia, mutta välillä myös esimerkiksi herneenversoa, persiljaa tai ruohosipulia. Minusta on ihanaa napata suoraan tuoreita yrttejä ruokaan ja vielä niin, että ne kasvattavat itseään uudelleen, kun niitä käyttää. Sisäpuutarha on meillä myös keittiön piristeenä.

Laite on meillä päällä yötä päivää ja sen ansiosta yrtit kasvavatkin. Aluksi pidimme sitä päivässä noin 2h päällä ja ihmettelimme, miksi yrtit kuolevat heti seuraavana päivänä, kunnes tajusimme laitteen idean. Nyt esimerkiksi viimeksi ostamamme basilika on ollut yrttitarhassa jo kolme viikkoa ja kasvattanut monet uudet lehdet sinä aikana.

Postaus tahti on nyt muuttunut radikaalisti, koska olen ollut paljon töissä ja vapaapäivinä tuntuu menevän aika johonkin, mitä ei töiden ohessa ole ehtinyt tekemään. Huomenna käyn tutustumassa Fressin kuntosaliin ja toivottavasti lähden sieltä salikortti kädessä, uusien ja terveellisempien elämäntapojen toivossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti